Leirikuulumisia
Uitto '09 kiittää ja kuittaa 2.10.
Leiri on takana ja jälkityötkin alkavat olla valmiina. On aika laittaa leiri pakettiin ja suunnata katseet kohti tulevia seikkailuja. Kiitos vielä kerran kaikille teille, jotka olitte mukana Uitolla, tavalla tai toisella! Tavataan ensi kesänä Kilkkeellä!
Löytötavaralista nyt netissä 22.9.
Leirille jäi yhtä sun toista. Osa tavaroista on jo löytänyt omistajansa, mutta jotain on vielä noutamatta. Tarkasta löytötavaralistalta löydätkö siltä jotain sinulle kuuluvaa.
Syyskokouksessa Uitto '09 -muisteloita 22.9.
Piirin syyskokous on sunnuntaina 27.9. Partaharjulla, Uiton maisemissa. Tule paikalle muistelemaan leiriä ja tapaamaan tuttuja!
Leiri on purettu 7.8.
Uitto '09 -leiri on saatu pakettiin ja tavarat kasaan. Vaikka leiri virallisesti onkin ohi, jatkuu vielä työ leiritoimikunnalla, joko kokoaa leirin yhteen ja kasaa vinkkinsä seuraavan piirileirin tekijöille.
Uiton '09 pääleiri loppui 5.8.
Pääosa Uitto '09 -leiristä purettiin ja uittolaiset sulloutuivat kotikuljetuksiin eri puolille Järvi-Suomea. Viimeisen leiripäivän tunnelma oli haikea, mutta onneksi kotiinpaluuta lievittivät aurinkoinen aamu, kioskin alennukset ja joillekin onnellisille jätskikiskan sulkeutuessa jaetut ilmaiset jäätelöt.
Kiitokset kaikille Uitolla olleille! Web-sivuille tulee vielä päivityksiä muutaman päivän ajan, kun Uiton purkuleiri jatkuu ja saamme lisää Uitto-kuvia myös web-sivuille näkyviin.
Uitolla komea loppuhuipentuma 4.8.
Uitto '09 leirin päätösjuhlaa vietettiin upeassa auringonpaisteessa ja viimeistään tänään kävi sitten niin, että järven yli kaikuneen äänentoistokisan voittivat Uiton partiolaiset, joiden huutamiset ja taputus kuuluvat varmasti kauemmaskin.
Viimeinen täysi leiripäivä 4.8.
Koko päivän ohjelmarastit ovat pyörineet täysillä hienossa auringonpaisteessa ja illan kruunaa leirin päättäjäisjuhla. Illaksi johtajat voivat suunnata vielä viimeiseen iltaan Uppotukissa ja Saunamaailmassa ja sen jälkeen edessä on yö, jonka todennäköisesti jo kuuluu nukkuen leirin kääntyessä kohti loppuaan.
Pilveä ja aurinko 3.8.
Aamulla Partaharjulla satoi vettä ja partiotelttailuun kuuluvaa ojankaivuakin päästiin vähän harjoittelemaan. Sää on kuitenkin lämmin ja nyt puolipilvinen, joten ohjelmarasteilla on hyvät olosuhteet jatkaa Uiton ohjelmaa.
Kuin suurella savotalla 2.8.
Ensimmäinen koko leirin yhteinen yö on takana ja viimeistään yhteisissä ohjelmissa ja ruokapaikoilla huomaa, että Uitolla on väkeä kuin isolla tukkisavotalla. Aamulla pidettiin partiomessu, jonka toimitti Heikki Holopainen ja saarnan piti piispa Seppo Häkkinen. Iltapäivällä on luvassa ohjelmarasteja kaikille ikäluokille.
Säpinää alaleireissä ja markkinoilla 1.8.
Aamun raikkaan sateen jälkeen alaleirit täyttyivät täyteen vahvuuteensa, kun sudenpentuja ja seikkailijoita kuljettavat kyydit saapuivat Uitolle. Kun rinkat oli saatu sateensuojaan ja teltat pystyyn, oli aika suunnata Uiton tukkilaismarkkinoille.
Auringonpaiste jatkuu 31.7.
Uitto jatkuu loistavissa olosuhteissa. Lämpö suorastaan kutsui partiolaisia veteen Big Jump -hypyn merkeissä ja muillakin rasteilla oli kivaa kesäpäivän lämmössä. Iltaa myöten leirillä ryhdytään myös valmistautumaan sudenpentujen ja seikkailijoiden saapumiseen huomenissa.
Ohjelmarastit alkavat 30.7.
Torstai alkoi aurinkoisesti ja tänään toiminta käynnistyy myös leirin ohjelmarasteilla.
Leirilehti on alkanut ilmestymään!
Löydät kaikki leirilehdet sähköisessä muodossa täältä.
Leiri alkoi touhukkaissa merkeissä 29.7.2009
Uitto '09 käynnistyi täydellä tohinalla, kun ensimmäiset leiriläisiä kuljettavat bussit saapuivat ennen aamuyhdeksää. Auringonpaisteen ja pienten kuurosateiden täyttämä päivä oli yhtä rakentamisen sutinaa kaikissa alaleireissä. Teltat saatiin kuivina pystyyn ja monessa savussa jo leiriportit ja muutkin rakennelmat saatiin hyvälle alulle. Illan avajaisissa opittiin mm. uusia kirjoitustapoja letkeään savolaistyyliin sekä kuultiin ensimmäisen kerran leirilaulu.
Pullan tuoksua ja portin nostoa 27.7.2009
Rakennusleirin uusi päivä aukeni pullan tuoksuisesti. Auringon paisteessa nousee portti leirin keskusaukealle ja myös alaleirejä sekä ohjelmalaaksoja on päästy rakentamaan.
Aurinko paistaa ja hommat sujuu 26.7.2009
Rakennusleirin toinen päivä on alkanut auringon paisteessa. Portit sekä kioskit nousevat pystyyn ja suihkuihin tulee jo vettä. Rakentajia leirillä on tällä hetkellä noin 80, ja lisää tulee koko ajan. Töitä piisaa vielä, joten lisäkädet ovat tarpeen.
Rakennusleiri alkoi sateessa 25.7.2009
Rakennusleiri alkoi harmaassa säässä. Sade ei kuitenkaan ole haitannut rakentamista, joten töihin on päästy jo tosissaan. Tavaraa leirille saapuu koko ajan, samoin innokkaita rakentajia.
Ensimmäiset teltat nousevat Partaharjulle 24.7.2009
Ensimmäiset teltat nousevat Partaharjulle tänään perjantaina. Virallisesti rakennusleiri alkaa huomenna lauantaina 25.7., mutta innokkaimmat aloittavat leirin jo nyt.