Mitä tekniikka tekee?
Tekniikka on monille vieras leirin osa-alue. Pienemmillä lippukuntaleireillä ei yleensä ole erikseen nimetty tekniikasta vastaavia, eikä lippukuntaleireillä myös ole useinkaan tarvetta leiritekniikalle isompien leirien tapaan. Uitolla tekniikka kuitenkin on tärkeä osa leiriä. Teksti: Tuija Kautto
Mitä leiritekniikka sitten oikein on? Mitä tekniikan tiimi tekee leirillä? -Tekniikka vastaa leirin rakentamisesta ja infran ylläpidosta yhdessä huollon ja Partaharjun kanssa. Rakennamme suuret yhteiset rakennelmat, suihkut, veden- ja sähkönjakelun sekä kaavoitamme leirialueen, kertovat tekniikkapäälliköt Janne Costiander ja Mikko "Hietsu" Hietanen. Kaiken kaikkiaan tekniikkatiimiin kuuluu Uitolla 15 henkeä. Tekniikka ei ole yksin miesten hommaa, sillä tiimissä on mukana myös naisia. Uitolla tekniikkaa työllistää eniten rakennusleiri, jonka aikana rakennetaan kaikki isot yhteiset rakennelmat, vedetään vesi- ja sähköjohdot sekä kaavoitetaan leirialue. Tekniikka myös vastaa rakennusleirin organisoinnista ja johtamisesta. Hommaa siis riittää. Tilapäistä vesijohtoa Partaharjulta löytyy Uiton aikana noin neljä kilometriä ja sähköjohtoakin levitetään alueelle noin 1 500 metriä. Varsinaisen leirin aikana Janne ja Hietsu aikovat nukkua ja syödä, valokuvata ja uida sekä kahvitella. Leirin aikana tekniikan tehtäviin kuuluu leirin kuljetus yhteistyössä huollon kanssa. Lisäksi rakennettujen rakennelmien, vesi- ja sähköverkon ylläpito sekä muut juoksevat tehtävät, kuten vaikkapa suihkuveden lämmitys, työllistävät tiimiä. - Todennäköisimmin meidät löytää Uitolta matkalla jostain jonnekin. Tekniikka on koko ajan menossa. Jos ei ole kahvitauko. Janne ja Hietsu toteavat. Tekniikkapäälliköt ovat leirihommissa jo konkareita. Uittoa Hietsu lähti tekemään koska Janne kysyi. Janne taasen lähti mukaan, koska Hietsu ei kysynyt - Hietsu kun oli kysynyt hommiin edelliselle piirileirille. Hietsun ja Jannen leirivalinnatTeltta vai laavu? Lettu vai makkara? Puukko vai linkkuveitsi? Kahvi vai tee? Solumuovipatja vai ilmatäytteinen patja? Termosmuki vai kuksa? Vaelluskengät vai kumisaappaat? |
|