Vanhat uutisetLeirin kartta ja savujen paikat julkaistu 20.7.2009 Leirin karttaan voit tutustua jo etukäteen. Katso kartta tästä. Oman savusi paikan voit tarkastaa alaleirisi sivulta. Enää muutama yö leirin alkuun 20.7.2009 Uitto '09 lähenee koko ajan. Leiri alkaa ensi viikolla, ja rakennusleiri tällä viikolla. Ensimmäiset rakentajat saapuvat Partaharjulle jo perjantaina 24.7.2009. Näiltä sivuilta voit seurata leirin rakentelujen etenemistä. Pian nähdään leirillä! Nappeja, nauhoja ja muuta sälää mukaan leirille 13.7.2009Leiriläinen, otathan Uitolle mukaan vanhoja nappeja, nauhoja, helmiä yms. Materiaaleja käytetään oman leirikassin viimeistelyyn. Ompelutarvikkeethan kuuluvat jo muutenkin perusleirivarustukseen. Lippukunnat voivat myös ottaa yhteisesti mukaansa tarvikkeita. Kannattaa siis käydä kololla tutkimassa kaappeja! Suosi yhteiskuljetuksia tai julkisia kulkuneuvoja Uitolle saapuessasi 26.6.2009Jos olet ajatellut tulevasi Uitolle henkilöautolla, niin mieti vielä. Jos sinut tuodaan ja haetaan, niin ei hätää, mutta muuten kannattaa huomioida, että leirin parkkipaikka on rajallinen, eikä tilaa välttämättä ole kaikille autoille. Parkkipaikalta ei ole kuljetusta leirialueelle. Taimitarhan päiväkoti kaipaa leluja 26.6.2009 Perheleiri Taimitarhan päiväkoti pyytää jokaista perheleirissä asuvaa leiriläistä tuomaan mukanaan Uitolle 1-4 lelua ja / tai peliä lainaksi päiväkotiin. Lelujen ja pelien tulee olla sään ja leikin kestäviä, ja kaikkiin tulee merkitä oma nimi. Ajo-ohje auttaa löytämään perille 25.6.2009Leirille on helpompi löytää, kun tietää minne on menossa. Uiton ajo-ohje löytyy sekä Leiripaikka Partaharju -sivulta sekä Vierailu leirillä -sivulta. Ajolupahakemus netissä 25.6.2009 Ajolupahakemus löytyy Leirikirjeet ja materiaalit -sivuilta. Muistathan lähettää lupahakemuksen viimeistään 12.7.! Leirikirje on jo matkalla 14.6.2009 Leirikirjeet on postitettu. Pian saat omasi suoraan kotiisi. Kirjeestä löytyy muun muassa tarvikelista leirille. Muistathan näyttää kirjeen myös kotiväellesi! Savujen kokoonpanot ja numerot julkaistu 14.6.2009Käy katsomassa alaleirien sivuilta mitkä lippukunnat majoittuvat missäkin. Sivuilta löydät myös savujen numerot, joita tarvitaan, kun kerrot tutuille mihin osoitteeseen sinulle voi lähettää Uitolle postia. Hyvää kesälomaa! 30.5.2009 Uitto toivottaa oikein mukavaa kesälomaa kaikille koulunsa päättäneille ja onnea kaikille valmistuneille! Palvelutehtävät alkavat selvitä 15.5.2009Uiton palvelutehtävät alkavat vähitellen olla jaettuina. Listoja on toimitettu päälliköille ja mestareille, jotka ottavat yhteyttä omiin pestiläisiinsä. Älä siis ihmettele, vaeltaja tai aikuinen, jos puhelimesi soi Uittoasioissa. Odottele kuitenkin rauhassa yhteydenottoa omalta mestariltasi. Jollei mitään kuulu kesäkuun puoleen väliin mennessä, niin ota vasta sitten yhteyttä leiritoimistoon. Leirituotteissa muutoksia 9.5.2009 Posliininen Arabian mukin jää pois leirituotteiden joukosta. Mukia tilattiin ennakkoon vähän, joten leiritoimikunta päätti poistaa sen valikoimasta. Hyvää vappua! 30.4.2009 Lähipäivinä juhlitaan ympäri maata kesän tuloa. Kesä ja leiri lähestyvät koko ajan. Uitto '09 toivottaa kaikille oikein mukavaa vappua! Haluaisitko esiintyä Uitolla? 24.4.2009Johtajakahvila Uppotukki etsii erilaisia bändejä ja muita esiintyviä taiteilijoita esiintymään iltaisin leirin parhaissa bileissä. Ota yhteyttä ja kerro mitä olisit valmis esittämään. Ota yhteyttä Jari Korhoseen (040 506 2052) tai laita viestiä Uiton sähköpostiin. Keksi Uitolle huuto 11.4.2009 Leirin huutoa ei ole vielä virallistettu. Haluaisitko sinä avata sanaisen arkkusi? Lähetä ehdotuksesi viralliseksi leirihuudoksi toukokuun 10. päivään mennessä Uiton sähköpostiin uitto2009@gmail.com. Kirjoita viestiin huutoehdotuksesi, joita voi olla useampia, ja lisäksi oma nimesi, lippukuntasi ja yhteystietosi. Parhaimman huudon valitsee leirin epävirallinen huutotoimikunta. Virallisen huudon keksijä palkitaan leirillä. Leirin tekijät tapasivat 6.4.2009Leirin tekijät tapasivat toisensa Mikkelissä 4.-5.4.2009. Viikonlopun aikana moni asia meni eteenpäin, mutta tärkein anti oli silti tekijöiden tutustuminen toisiinsa. Paikalla olikin reilut 40 henkeä, jotka edustivat leirin eri osa-alueita alaleireistä huoltoon ja johtajakahvilaan. Moni asia selvenikin, kun päästiin saman pöydän ääreen juttelemaan. Uiton tekijät kokoontuvat Mikkeliin 1.4.2009 Leiritoimikunta, leirin mestarit ja alaleirit staabeineen kokoontuvat tulevana viikonloppuna 4.-5.4.2009 Mikkelin Loukeeseen. Viikonlopun aikana on tarkoitus tutustua leirin tekijöihin ja eri osa-alueiden suunnitelmiin. Luvassa on myös hurjat Uitto '09 -kisat! Sunnuntaina tutustutaan vielä Partaharjun leirialueeseen ja kuullaan alaleirien kuulumisia. Ilmoittautumisia listataan Polkuun 1.4.2009 Uiton varsinainen ilmoittautuminen päättyi 31.3. ja parhaillaan lippukuntien uittomestarit listaavat osallistujia Polkuun. Ilmoittautumisten tulee olla Polussa viimeistään 2.4. Ensi kesän parhaalle leirille on toki edelleen mahdollista päästä mukaan. Jälki-ilmoittautuminen jatkuu toukokuun loppuun saakka. Uitto esittäytyy kevätkokouksessa 20.3.2009Uitto '09 -leiri esittäytyy piirin kevätkokouksessa sunnuntaina 22.3.2009 Kuopiossa. Uiton pisteellä kuulet viimeisimmät kuulumiset leirin tiimoilta. Pisteeltä löydät myös uudet upeat postikortit. Lisäksi voit testata itsesi Uittovisassa! Nähdään Kuopiossa! Ensimmäinen mediatiedote on julkaistu 4.3.2009Uitto '09 -leirin mediatiedote on julkaistu 4.3.2009. Tiedote löytyy Medialle -sivuilta ja se on vapaasti käytettävissä. Alaleirien nimet julki 26.2.2009Alaleirien nimet on julkistettu. Uiton alaleirit ovat Karhakka, Saihu ja Hatrsumakasiini. Lisäksi Uitolta löytyy perheleiri. Kunkin alaleirin sivulla kerrotaan mitä alaleirin nimi tarkoittaa. Uittomestareille oma sivu 26.2.2009 Lippukuntien uittomestareille on avattu oma sivu, jolta löytyy uittomestareille tärkeää tietoa. Sivulla kerrotaan muun muassa ilmoittautumisesta ja laskutuksesta. Viimeisimmässä uittopostissa oli päivämäärissä virheitä. Oikeat päivämäärät löytyvät nekin uittomestareiden sivulta. Kansainväliset vieraat ovat tervetulleita leirille 18.2.2009Uitolle odotaan myös kansainvälisiä vieraita. Mikäli sinulla tai lippukunnallasi on yhteyksiä ulkomaalaisiin partiolaisiin tai partioryhmiin, niin välitä myös heille tietoa leiristä. Näiden sivujen International guests -osiosta löytyy tietoa Uitosta englanniksi. Sivuilta on ladattavissa leirin esite ja ilmoittautumislomake. Uusi uittoposti on ilmestynyt 13.2.2009Uusin uittoposti on lähtenyt lippukuntiin. Postissa on muun muassa tärkeitä päivämääriä uittomestareille. Mukana on Uiton upea juliste, joka kannattaa kiinnittää lippukunnan kololle. Myöhemmin juliste täydentyy vielä tarroin. Uitto '09 tarjoaa ohjelmaa koloiltoihin 6.2.2009Puuhaa -sivulle on lisätty ohjelmapaketti lippukuntien avuksi ja iloksi. Paketista löytyy tekemistä koloiltoihin, johtajiston kokouksiin, retkille tai esimerkiksi vanhempainiltaan. Tarjolla on kaksi eri ohjelmavaihtoehtoa, joten tekeminen ei lopu ihan heti kesken. Käy tutustumassa ja vinkkaa kavereillekin! Uittoposti tulee hieman myöhässä 4.2.2009Seuraavan uittopostin piti ilmestyä tammikuussa, mutta jotta juliste ehtii mukaan, ilmestyy posti nyt helmikuussa. Tulossa on julisteen lisäksi tietoa leirin ohjelmasta ja uittomestareille lisäohjeita ilmoittautumiseen. Lippukuntia hätyytellään 28.1.2009Uiton leiritoimikunta ottaa yhteyttä lippukunnanjohtajiin lähipäivien aikana. Lippukunnilta kysytään muun muassa osallistujaennustetta leirille. Samalla lippukunnilla on oiva tilaisuus esittää kysymyksiä ja toiveita leirin tekijöille. Sivustolle lisätty puuhaa iltojen iloksi 18.1.2009Uiton sivuilta löydät nyt myös tekemistä. Voit muun muassa testata itseäsi tietokilpailussa. Tulossa on myös ohjelmaa ryhmien kokoontumisiin tai vaikkapa johtajaneuvoston tapaamiseen. Alaleirien valmistautuminen pääsi vauhtiin 18.1.2009Alaleirien johto tapasi toisensa ja leiritoimikunnan Partaharjulla lauantaina 17.1. Päivän aikana tutustuttiin puolin ja toisin sekä keskusteltiin tietysti Uitosta. Samalla alaleirien väki pääsi tutustumaan leirialueeseen ja oman alaleirin paikkaan. Paikat todettiin sopiviksi ja puitteet hyviksi. Tästä on hyvä jatkaa! Ensimmäiset Uitolle tulijat ilmoittautuneet 16.1.2009Vuoden alussa ovat jo ensimmäiset innokkaat ilmoittautuneet leirille. Nopein oli Markku Jaatinen Kuokkalan Vetehisistä, joka kirjasi oman ilmoittautumisensa ensimmäisenä Polkuun. Lisäyksiä ilmoittautumiseen 16.12.2008Polkuun on lisätty mahdollisuus ilmoittautua tarpojaksi tai samoajaksi lyhyemmälle leirille, joka alkaa 1.8.2009. Uusien ikäkausien ikärajat ovat ohjeellisia. Lippukunta voi halutessaan joustaa, esimerkiksi ilmoittamalla eri-ikäiset kaverukset tarpojiksi, vaikka toinen olisikin ikänsä puolesta vielä seikkailija. Jos lippukunnalla on pulaa aikuisista ja vaeltajista sudenpentu- ja seikkailijaleirille, voi lippukunta ilmoittaa 17 -vuotiaan akelaksi. Tällöin ilmoittautumislomakkeeseen merkitään ikäkaudeksi vaeltaja ja pestiksi akela. Uiton lippukuntapaketti on ilmestynyt 27.11.08Marraskuun uittoposti on lähetetty jokaiseen lippukuntaan. Posti pitää sisällään paljon tietoa Uitosta ja leirille ilmoittautumisesta. Kirjeestä löytyy myös muun muassa leirinjohtaja Taikun tervehdys. Postin voi lukea myös näiden sivujen "Leirikirjeet ja materiaalit" -sivulta. Vielä muutama uittomestari puuttuu 27.11.08Suurin osa lippukunnista on jo ilmoittanut oman uittomestarinsa. Hieno homma! Vielä muutama mestari kuitenkin puuttuu. Ilmoittakaa oma uittomestarinne mahdollisimman pian Polkuun. Ellei lippukunta ole ilmoittanut uittomestaria, lähetetään marraskuun uittoposti lippukuntapostin saajalle. Partiorippikoulu Uitolla 23.10.08Uitolla on loistava mahdollisuus käydä partiorippikoulu. Riparin ajankohta ja hinta ovat samat kuin muullakin leirillä. Vaikka olisit jo ilmoittautunut riparille omassa seurakunnassasi on sinulla halutessasi mahdollisuus vaihtaa partioriparille. Lisää tietoa löytyy riparikirjeestä. Ensimmäinen Uittoposti on lähtenyt lippukuntiin 16.10.08Ensimmäinen Uittoposti on lähetetty kaikkiin piirin lippukuntiin. Kirjeestä löytyy tietoa leiristä ja ohjeet lippukunnan uittomestarin valintaan. Lippukuntien tulee ilmoittaa oma uittomestarinsa Polkuun 3.11. mennessä. Syyskokous Uiton maisemissa 16.10.08Järvi-Suomen Partiolaisten syyskokous pidetään sunnuntaina 26.10.2008 Partaharjulla, Pieksämäellä. Paikalla on myös leiritoimikunta, jolle voi esittää kiperiä kysymyksiä ja kertoa halukkuudestaan pesteihin. |
|